MIKÄ SAI MINUT LÄHTEMÄÄN VAIHTOON?

Muistan, kuinka pienenä vannotin, että en halua lähteä kielikurssille ulkomaille saatikka vaihto-oppilaaksi. Vuosi tuntui niin pitkältä ajalta. En pystyisi olla niin kauan erossa perheestäni ja kavereistani. Tämän takia minulta onkin usein kysytty, mikä sai lopulta minun pääni kääntymään. Alta voitte lukea vastauksen.

Aloitin lukion viime syksynä uudella paikkakunnalla. Sain siellä paljon uusia ihania kavereita ja olin todella onnellinen.  Kuitenkin minusta tuntui, että jotain elämästäni puuttui. (hyi, kuulostipa kliseiseltä :D) Ainut ongelma oli vain, etten tiennyt mitä se jotain oli. Pian se kuitenkin valkeni minulle.

Alku syksystä Alexander Stubb tuli pitämään meille puheen siitä, kuinka tärkeitä kansainväliset suhteet ja eri kielten osaaaminen ovat. Hän kertoi omia kokemuksiaan kansainvälisyydestä ja ulkomailla olemisesta. Hän painotti sitä, että jos vain on mahdollisuus lähteä ulkomaille esim. vaihtoon, niin kannattaa mennä, eikä epäröidä. Hän kertoi omasta vaihto-oppilasvuodestaan ja siitä, miten paljon hyvää se toi hänen elämäänsä. Puhe teki minuun todella suuren vaikutuksen, ja silloin tajusin, että minäkin haluan lähteä vaihtoon.

Muistan, kuinka puheen jälkeen huojentuneena tokaisin kavereilleni, että haluan lähteä vaihtoon. Enkä sen jälkeen ole mieltäni muuttanut.

kuva

Kotiin päästyäni, mainitsin varovaisesti äidilleni vaihtoon lähtemisestä. Olin kuitenkin toiveikas, sillä vanhempani ovat aina sanoneet, että jos minä tai siskoni halutaan lähteä vaihtoon, he ovat valmiita sijoittamaan sellaisen rahasumman tulevaisuuttamme ajatellen. Siskoni tyytyi kuitenkin kielikurssiin.

Äitini otti vaihtoasian todella hyvin, paremmin kuin osasin odottaa. Huomasin kuitenkin, että hän ajatteli tämän olevan taas tällainen minulle tyypillinen päähänpisto. Hetken huuma, joka menisi pian ohi. Itse kuitenkin tiesin, että tämä päätös tulisi pitämään.

Kun äidillekin valkeni pikku hiljaa, että olin tällä kertaa tosissani, aloimme tutkailla eri vaihtojärjestöjä ja laitoimme alustavan hakemuksen AFS:lle syksystä 2014. Exploriuksesta olin kuullut myös pelkkää hyvää, mutta syksyn 2014 paikat olivat jo täyttyneet, joten se vaihtoehto täytyi unohtaa. Ainakin toistaiseksi. Soitin myös YFU:lle, mutta heiltäkin olivat jo paikat täyttyneet. Ainoa toivo oli enää siis AFS, sillä muiden järjestöjen kautta vanhempani eivät halunneet minun menevän.

Muistan, kuinka olin kouluni järjestämällä ihmissuhdetaitokurssilla, kun äitini lähetti minulle viestin. AFS:ltä oli tullut tieto, että paikkoja Australiaan ei enää ollut. Teki mieli itkeä. Vaikka ajatus vaihtoon lähtemisestä ei ollut ollut minulla kauaa, siitä oli tullut iso osa minua. Tajusin, kuinka paljon oikeasti sitä halusin. Ne pienet hetket, kun hieman epäröin vaihtoon lähtemistä, pyyhkiytyivät nyt pois mielestäni. Elämä tuntui heti paljon tylsemmältä, eikä minulla ollut enää sitä jotain, jota odottaa.

Hetken purettuani pettymystä äidilleni, hän lähetti minulle viestin. "Jos lähdetkin Australiaan 2015 tammikuussa ja haetaan paikkaa jo nyt?". Kuinka tämä ei ollut tullut mieleemme aikaisemmin. Taas teki mieli itkeä. Tällä kertaa onnesta.

Uskon kuitenkin, että tällä kaikella oli tarkoituksensa. Ilman vaihtovuoden "menettämistä" en olisi näin varma lähdöstäni kuin nyt olen. Tiedän nyt, että tätä minä oikeasti haluan, eikä mikään voi enää mieltäni muuttaa. :)

x Silja